Kirjoittaja Vieras » 06.02.2018 19:35
Olen kovin pahoillani, en ole hyvä tai halua antaa ehdotuksia agenttiseen tai niinkö toiminnalliseen puoleen/suhteeseen, sen vuoksi että tämä maailma järjestelmineen on aika helvettillinen tietämättömälle osamäärälle henkilöitä :3. Erityisherkkyyden emotionaalisesta osasta ja etenkin sen eriytymisestä osasiin voin kokemuksella kertoa, kyllä. Noh, ensinnäkin yhteiskunta ja sen keskiverto tapa/luonne käsitellä HSP-henkilöä on kyllä melko vittumaista yms. ja kontrollia eli sellaista toiminnallista ekstraversiota saadakseen täytyisi kyllä jotenkin hajota dissosiaation ymv. vuoksi, eikä voisi edes olla perusluonteisesti herkkä (ja introvertti) helposti, ainakaan.
Se on siis kivuliasta, vähintäänkin.
Vaikka tiedän empaattisena toimintona sen, että toimiminen eli asioiden tekeminen (avun pyytäminen, työn/koulutyön tekeminen ymv.suorittaminen) voi olla aika helvetillistä, mutta mikäli kaiketi haluaisi/'kelpuuttaisi' ainakin jonkin hyvin byrokratiaan ja yhteiskunnan järjestelmään sopivan ratkaisun, voisi sellainen mielenterveyspuolelle tai mikä liekään =D 'käyminen' kyllä ihan hyvä sen suorittamaan :3.
Olen kovin pahoillani, en ole hyvä tai halua antaa ehdotuksia agenttiseen tai niinkö toiminnalliseen puoleen/suhteeseen, sen vuoksi että tämä maailma järjestelmineen on aika helvettillinen tietämättömälle osamäärälle henkilöitä :3. Erityisherkkyyden emotionaalisesta osasta ja etenkin sen eriytymisestä osasiin voin kokemuksella kertoa, kyllä. Noh, ensinnäkin yhteiskunta ja sen keskiverto tapa/luonne käsitellä HSP-henkilöä on kyllä melko vittumaista yms. ja kontrollia eli sellaista toiminnallista ekstraversiota saadakseen täytyisi kyllä jotenkin hajota dissosiaation ymv. vuoksi, eikä voisi edes olla perusluonteisesti herkkä (ja introvertti) helposti, ainakaan.
Se on siis kivuliasta, vähintäänkin. :) Vaikka tiedän empaattisena toimintona sen, että toimiminen eli asioiden tekeminen (avun pyytäminen, työn/koulutyön tekeminen ymv.suorittaminen) voi olla aika helvetillistä, mutta mikäli kaiketi haluaisi/'kelpuuttaisi' ainakin jonkin hyvin byrokratiaan ja yhteiskunnan järjestelmään sopivan ratkaisun, voisi sellainen mielenterveyspuolelle tai mikä liekään =D 'käyminen' kyllä ihan hyvä sen suorittamaan :3.