Kirjoittaja Hunaja » 18.07.2018 21:31
Olen huomannut jotain samankaltaista itsestäni.
En ole varma olenko erityisen hyvä nimenomaan lukemaan ihmisiä tai tekemään oikeita oletuksia heidän käytöksestään, mutta koen monissa tilanteissa ymmärtäväni ihmisten kommunikointia hyvin ja osaavani arvata mitä he aikovat sanoa tai mitä he tarkoittavat sanomisellaan. Tämä voi osittain liittyä siihen, että oma komminukaatiotapani on yrittää olla mahdollisimman selvä ja eksplisiittinen kaikessa sanomassani, jotta viestini olisi mahdollisimman helppoa ymmärtää vain yhdellä tavalla.
Esitän tässä kaksi konkreettista esimerkkiä, joita melko usein koen arkielämässäni:
Ensimmäisessä tilanteessa kaksi ihmistä keskustelevat jostain asiasta ja minä olen sivustakuulijana.
Ensimmäinen henkilö esittää asiansa. Toinen henkilö ei selvästikään ymmärtänyt ensimmäisen viestiä oikein ja kysyy tarkentavia kysymyksiä. Ensimmäinen henkilö menee hämilleen, koska toisen henkilön esittämät kysymykset eivät hänen omasta mielestään liity millään tapaa hänen asiaansa.
Tässä vaiheessa usein tulee hyvin selväksi ensimmäisen henkilön reaktiosta ja vastauksesta onko hän huono vai hyvä kommunikoija. Mikäli hyvä, hän yrittää joko esittää jatkokysymyksiä toisen henkilön esittämiin kysymyksiin tai selittää oman alkuperäisen asiansa hieman toiselta kantilta. Huono kommunikoija taasen luultavasti esittää asiansa täsmälleen samalla tavalla kuin aluksi ja/tai tuohtuu hieman.
Mikäli toinen henkilö on taitava kommunikoija, voi hän rauhallisella asenteellaan ja jatkokysymyksillään ohjata asian esittäjää suuntaan, jossa hän ymmärtää ja näkee missä kohtaa käsitysero piilee ja osaa täten selventää toiselle henkilölle asiansa niin, että molemmat ymmärtävät asian samalla tavalla.
Mikäli toinenkaan henkilö ei ole hyvä kommunikoimaan, päätyy keskustelu yleensä vähintään yhden osapuolen tuohtumiseen tai väärään 'yhteisymmärrykseen', jossa molemmat luulevat näkevänsä asian samalla tavalla, mutta todellisuudessa he edelleen näkevät asian melkein ellei täysin eri tavoilla. Tämä on erityisen hankalaa työtilanteissa, joissa toinen on pomo ja toinen alainen, etenkin jos pomo on surkea kommunikoimaan asiansa.
Itse huomaan monta kertaa sivustakuulijana ymmärtäväni molempien osapuolien näkökannan tai lähtökohdan ja näkeväni mihin suuntaan henkilöitä ohjata, jotta henkilöiden välille tulee yhteisymmärrys. Tämä on hyödyllistä niissä tilanteissa, joissa itse tavallaan kuulun osallisena keskusteluun, eikä kumpaakaan osapuolta haittaa, että olen välissä 'tulkkina'. Toisaalta tämä on myös varsin kiusallista, jos satun olemaan vaikkapa täysin tuntematon henkilö bussissa, joka ei kykene keskittymään kirjan lukemiseen kahden henkilön välisen keskustelun takia. Tällöin pidän melkein aina turpani tukossa.
Toinen esimerkki liittyy tilanteeseen, jossa joudun kysymään joltain minulta kokeneemmalta henkilöltä apua jonkun asian tekemisessä. Tällä on enemmän tekemistä omien muiden luonteenpiirteideni kanssa, erityisesti kahden seuraavan: 1) Nautin itsenäisestä työskentelystä, jossa voin rauhassa etsiä vastauksia kysymyksiin ja 2) Haluan keskittyä vain ja ainoastaan yhteen asiaan kerrallaan ja keskittyä siihen syvällisesti.
Tällöin koen erityisen ärsyttäväksi ajan tuhlaamiseksi sen, että kysyn johonkin asiaan liittyen hyvin yksinkertaisen kysymyksen, johon voisi antaa yksinkertaisen ja nopean vastauksen, mutta nopean vastauksen sijaan saamani vastaus on jaaritteleva. Vastaus käy ensin läpi suuren määrän asioita, jotka esittämästäni kysymyksestä johtuen selvästi jo tiedän, ja vasta aivan lopussa vastaa kysymykseeni. Tällaisessa tilanteessa huomaan toivovani, että voisin laittaa pikakelauksen päälle ja stopata siihen kohtaan, jossa vastaaja esittää jotain uutta, minulle hyödyllistä informaatiota. Tämä kärsimättömyyyden tunne johtuu siis nimenomaan siitä, että koen olevani tekemässä yhtä asiaa (sitä, johon liittyen kysymykseni esitin), mutta nyt minut pakotetaan tekemään toista asiaa, joka sattuu olemaan minulle jaarittelevan henkilön kuunteleminen.
Jälkimmäisen tilanteen kohtaaminen oli minulle etenkin nuorena hyvin vaikeaa (ja mm. vanhempani saivat kuulla monta kertaa tuhlaavansa kallista aikaani), mutta vanhetessa ja ymmärryksen kasvaessa olen oppinut olemaan vähintäänkin kohteliaampi, ellen myös kärsivällisempi.
Olen huomannut jotain samankaltaista itsestäni.
En ole varma olenko erityisen hyvä nimenomaan lukemaan ihmisiä tai tekemään oikeita oletuksia heidän käytöksestään, mutta koen monissa tilanteissa ymmärtäväni ihmisten kommunikointia hyvin ja osaavani arvata mitä he aikovat sanoa tai mitä he tarkoittavat sanomisellaan. Tämä voi osittain liittyä siihen, että oma komminukaatiotapani on yrittää olla mahdollisimman selvä ja eksplisiittinen kaikessa sanomassani, jotta viestini olisi mahdollisimman helppoa ymmärtää vain yhdellä tavalla.
Esitän tässä kaksi konkreettista esimerkkiä, joita melko usein koen arkielämässäni:
Ensimmäisessä tilanteessa kaksi ihmistä keskustelevat jostain asiasta ja minä olen sivustakuulijana.
Ensimmäinen henkilö esittää asiansa. Toinen henkilö ei selvästikään ymmärtänyt ensimmäisen viestiä oikein ja kysyy tarkentavia kysymyksiä. Ensimmäinen henkilö menee hämilleen, koska toisen henkilön esittämät kysymykset eivät hänen omasta mielestään liity millään tapaa hänen asiaansa.
Tässä vaiheessa usein tulee hyvin selväksi ensimmäisen henkilön reaktiosta ja vastauksesta onko hän huono vai hyvä kommunikoija. Mikäli hyvä, hän yrittää joko esittää jatkokysymyksiä toisen henkilön esittämiin kysymyksiin tai selittää oman alkuperäisen asiansa hieman toiselta kantilta. Huono kommunikoija taasen luultavasti esittää asiansa täsmälleen samalla tavalla kuin aluksi ja/tai tuohtuu hieman.
Mikäli toinen henkilö on taitava kommunikoija, voi hän rauhallisella asenteellaan ja jatkokysymyksillään ohjata asian esittäjää suuntaan, jossa hän ymmärtää ja näkee missä kohtaa käsitysero piilee ja osaa täten selventää toiselle henkilölle asiansa niin, että molemmat ymmärtävät asian samalla tavalla.
Mikäli toinenkaan henkilö ei ole hyvä kommunikoimaan, päätyy keskustelu yleensä vähintään yhden osapuolen tuohtumiseen tai väärään 'yhteisymmärrykseen', jossa molemmat luulevat näkevänsä asian samalla tavalla, mutta todellisuudessa he edelleen näkevät asian melkein ellei täysin eri tavoilla. Tämä on erityisen hankalaa työtilanteissa, joissa toinen on pomo ja toinen alainen, etenkin jos pomo on surkea kommunikoimaan asiansa.
Itse huomaan monta kertaa sivustakuulijana ymmärtäväni molempien osapuolien näkökannan tai lähtökohdan ja näkeväni mihin suuntaan henkilöitä ohjata, jotta henkilöiden välille tulee yhteisymmärrys. Tämä on hyödyllistä niissä tilanteissa, joissa itse tavallaan kuulun osallisena keskusteluun, eikä kumpaakaan osapuolta haittaa, että olen välissä 'tulkkina'. Toisaalta tämä on myös varsin kiusallista, jos satun olemaan vaikkapa täysin tuntematon henkilö bussissa, joka ei kykene keskittymään kirjan lukemiseen kahden henkilön välisen keskustelun takia. Tällöin pidän melkein aina turpani tukossa.
Toinen esimerkki liittyy tilanteeseen, jossa joudun kysymään joltain minulta kokeneemmalta henkilöltä apua jonkun asian tekemisessä. Tällä on enemmän tekemistä omien muiden luonteenpiirteideni kanssa, erityisesti kahden seuraavan: 1) Nautin itsenäisestä työskentelystä, jossa voin rauhassa etsiä vastauksia kysymyksiin ja 2) Haluan keskittyä vain ja ainoastaan yhteen asiaan kerrallaan ja keskittyä siihen syvällisesti.
Tällöin koen erityisen ärsyttäväksi ajan tuhlaamiseksi sen, että kysyn johonkin asiaan liittyen hyvin yksinkertaisen kysymyksen, johon voisi antaa yksinkertaisen ja nopean vastauksen, mutta nopean vastauksen sijaan saamani vastaus on jaaritteleva. Vastaus käy ensin läpi suuren määrän asioita, jotka esittämästäni kysymyksestä johtuen selvästi jo tiedän, ja vasta aivan lopussa vastaa kysymykseeni. Tällaisessa tilanteessa huomaan toivovani, että voisin laittaa pikakelauksen päälle ja stopata siihen kohtaan, jossa vastaaja esittää jotain uutta, minulle hyödyllistä informaatiota. Tämä kärsimättömyyyden tunne johtuu siis nimenomaan siitä, että koen olevani tekemässä yhtä asiaa (sitä, johon liittyen kysymykseni esitin), mutta nyt minut pakotetaan tekemään toista asiaa, joka sattuu olemaan minulle jaarittelevan henkilön kuunteleminen.
Jälkimmäisen tilanteen kohtaaminen oli minulle etenkin nuorena hyvin vaikeaa (ja mm. vanhempani saivat kuulla monta kertaa tuhlaavansa kallista aikaani), mutta vanhetessa ja ymmärryksen kasvaessa olen oppinut olemaan vähintäänkin kohteliaampi, ellen myös kärsivällisempi.