Kirjoittaja Jare » 06.06.2017 15:07
Vieras kirjoitti:Yrittäjäksi ei kyllä suomessa kannata heittäytyä, ennenkuin on kokeillut sivutoimisesti hommaa. Paitsi jos oma rahatilanne sallii vaikka säästöillä elelyn vähän aikaa. Yrittäjäksi ryhtyessä jää kuitenkin kaiken sosiaaliturvan ulkopuolelle.
Komppaan tätä. Kelasta on turha anoa sairauspäivärahoja jos on kipeänä neljä päivää tai alle. Ja työttömyyskorvausta ei saa työttömyyskassasta, ellei pistä firmaa kokonaan kiinni. Eli jos kysyntä lakkaa hetkellisesti, mutta haluaisit vielä yrittää saada sen nousun, niin on turha kinua rahaa kassasta. Yleinen asumistuki sentään on mahdollista saada, jos tarvitsee.
Kannattaa tosiaan miettiä sitä vaihtoehtoa, että aloittaa sen oman firmansa nykyisen työn rinnalla. Jos uusi firma liittyy nykyiseen työhön/työnantajaan (= sama toimiala), niin sitten tietysti pitänee keskustella esimiehen kanssa että onko hyväksyttävää ja kokeeko nykyinen työnantaja uuden firman kilpailijaksi vai ei. Ja toki sitten liikesalaisuuksista voi avata keskustelun samalla, eli mainita että ei aio uudessa firmassa hyödyntää toisen firman arkaluontoista tietoa, kuten asiakasrekisteriä tms. Eli ainoa mitä ottaa mukaansa omaan firmaansa on osaaminen ja kokemus, ja oma työpanoskaan ei poistu nykyiseltä työnantajalta ihan välittömästi, jos edes milloinkaan.
Itse aloitin noin viisi ja puoli vuotta sitten yrittämisen. Tein silloin faijan firmassa hommia ja jatkoin niitä samoja juttuja faijan firmalle edelleen, mutta palkan saamisen sijaan aloin laskuttaa työstäni. Samalla hankin pikkuhiljaa omia asiakkaitani. En ottanut lainaa, enkä käyttänyt hirveästi rahaa markkinointiin. Pikku hiljaa tässä on toimittu ja toimin edelleen, vaikka nyt välillä keljuttaakin, mutta toisaalta en oikein osaa kuvitella itseäni muuhun työhön tai toisen leipiin
. Työssäni on sekä asiakaskohtaamisia että myös paljon - oikeastaan suurimmaksi osaksi - itsenäistä työskentelyä. Tykkään tavata asiakkaita, koska siinä on vähän vaihtelua päivään ja omalla tietokoneella kököttämiseen.
Mut jos olen monta tuntia viettänyt asiakkaan kanssa niin kyllä päivän jälkeen on aika väsynyt olo
. Mutta se on hyvä, tietääpähän tehneensä töitä
.
[quote="Vieras"]Yrittäjäksi ei kyllä suomessa kannata heittäytyä, ennenkuin on kokeillut sivutoimisesti hommaa. Paitsi jos oma rahatilanne sallii vaikka säästöillä elelyn vähän aikaa. Yrittäjäksi ryhtyessä jää kuitenkin kaiken sosiaaliturvan ulkopuolelle.[/quote]
Komppaan tätä. Kelasta on turha anoa sairauspäivärahoja jos on kipeänä neljä päivää tai alle. Ja työttömyyskorvausta ei saa työttömyyskassasta, ellei pistä firmaa kokonaan kiinni. Eli jos kysyntä lakkaa hetkellisesti, mutta haluaisit vielä yrittää saada sen nousun, niin on turha kinua rahaa kassasta. Yleinen asumistuki sentään on mahdollista saada, jos tarvitsee.
Kannattaa tosiaan miettiä sitä vaihtoehtoa, että aloittaa sen oman firmansa nykyisen työn rinnalla. Jos uusi firma liittyy nykyiseen työhön/työnantajaan (= sama toimiala), niin sitten tietysti pitänee keskustella esimiehen kanssa että onko hyväksyttävää ja kokeeko nykyinen työnantaja uuden firman kilpailijaksi vai ei. Ja toki sitten liikesalaisuuksista voi avata keskustelun samalla, eli mainita että ei aio uudessa firmassa hyödyntää toisen firman arkaluontoista tietoa, kuten asiakasrekisteriä tms. Eli ainoa mitä ottaa mukaansa omaan firmaansa on osaaminen ja kokemus, ja oma työpanoskaan ei poistu nykyiseltä työnantajalta ihan välittömästi, jos edes milloinkaan.
Itse aloitin noin viisi ja puoli vuotta sitten yrittämisen. Tein silloin faijan firmassa hommia ja jatkoin niitä samoja juttuja faijan firmalle edelleen, mutta palkan saamisen sijaan aloin laskuttaa työstäni. Samalla hankin pikkuhiljaa omia asiakkaitani. En ottanut lainaa, enkä käyttänyt hirveästi rahaa markkinointiin. Pikku hiljaa tässä on toimittu ja toimin edelleen, vaikka nyt välillä keljuttaakin, mutta toisaalta en oikein osaa kuvitella itseäni muuhun työhön tai toisen leipiin :). Työssäni on sekä asiakaskohtaamisia että myös paljon - oikeastaan suurimmaksi osaksi - itsenäistä työskentelyä. Tykkään tavata asiakkaita, koska siinä on vähän vaihtelua päivään ja omalla tietokoneella kököttämiseen. :) Mut jos olen monta tuntia viettänyt asiakkaan kanssa niin kyllä päivän jälkeen on aika väsynyt olo :D. Mutta se on hyvä, tietääpähän tehneensä töitä :D.