Kirjoittaja niksuu93 » 16.08.2015 22:29
Försti kirjoitti:Itelläki vähän sama fiilis nettideittailusta. Ensinäkin pitäis osata ottaa itestään myyviä kuvia (ei välttämättä tarvi olla mikään komistus, pitää ennemminki osata pukeutua hyvin, olla siisti ja ottaa hyvä kokonaiskuva itsestään). Toiseksi pitäs osata tehdä jonkin sortin myyvä teksti itestään. Ei riitä että kertoo vaan jotain positiivisia juttuja itestään vaan tekstin pitäs olla varmaan viel jotenkin kepeästi huumorintajuinen ja sujuva. Lopuksi ensimmäistä kontaktia vastakkaiseen osapuoleen tehdessä pitäisi osata tehdä hyvä avaus.
Juurikin näin. Ja sitten sen täydellisen myyvän tekstin pitäisi vielä erota niistä tuhansista muista profiileista, jotka käyttävät samoja termejä ja adjektiiveja. Suhteellisen moni kuitenkin osaa kirjoittaa sujuvasti ja huomiota herättävästi. Esittelytekstin pitäisi siis myös olla persoonallinen ja uniikki, jotta se jäisi mieleen ja menisi ehkä mahdollisesti joissain universumin aikajatkumossa muiden ohi jonkin ihmisen silmissä. Kysymyksessä on melkoinen sattumien summa ja vaatii monien asioiden osumista kohdalleen ja etenkin tuon avauksen suhteen - juuri niitä sanavalmiin supliikkimiehen taitoja. Sanotaan, että ensivaikutelmaa on hyvin vaikea unohtaa. Itsekin allekirjoitan tämän, se säilyy pitkään joten sen tulisi olla positiivinen. Ainakin omalla kohdalla ensinäkemykseni jostakusta on 95% tapauksista osoittautunut oikeaksi.
Försti kirjoitti:Koko homma tuntuu hullulta, mutta jos ajattelee hommaa vastakkaiselta puolelta niin siitä löytää vähän järkeä. Jos joltain tuntemattomalta tulee yhtäkkiä viestiä jossa pyydetään tapaamaan niin mitä teemme ensiksi? Haluamme tietenkin tietää mahdollisimman paljon tuosta tyypistä. Jos profiili on huonosti kirjoitettu, tyhjä, epäillyttävä tai avausviesti hätäisesti kirjoitettu niin uskallammeko tavata tuota ihmistä? En ite ainakaa, voi olla ties mikä hullu. Muutenkin haluaisin tavata kaltaistani seuraa ja en tiedä tuosta mitään (kuviteltu skenaario). Lisäksi vielä kynnys uuden täysin tuntemattoman ihmisen tapaamiseen on monella varmasti suuri. Jos se ihminen ei mitenkään herätä mielenkiintoa niin miksi vaivautua. Sillä lopulta tullaan siihen, että pitää panostaa omaan profiiliin ja viestintään. Harmiksi kuitenkin pistää se, että tarjonta on todella suppeaa, ainakin täällä Oulussapäin. Tuntuu vain epätoivoiselta saada nettideittiä niistä muutamasta ikäluokkani naisesta joiden perään kuolaa ties kuinka moni.
IRL tätä prosessia ei tarvi tehdä, koska kasvotusten luottamus syntyy helpommin ja ensitapaamisen jännityskynnys on jo rikottu (esim. työn, harrastuksen tai koulun kautta).
Totta joka sana. Siksi en itse innostukaan varsinaisesti mistään nettideittalusta, vaan pyrin luomaan ihmissuhteita (miksikä ne sitten lopulta kehittyvätkään) netissä jonkin yhteisen aiheen, kiinnostuksen kohteen tai harrastuksen merkeissä. Tällöin on jo ainakin yksi aihe, jolla murtaa jää ja jonka kautta keskustelua voi viedä muillekin osa-alueille. Sama juttu vaikkapa työelämän puolella: on huomattavasti helpompaa ottaa toiseen ihmiseen kontaktia, kun se voi tehdä työn ohessa - ihan vaan vaikka työasioiden merkeissä. Ainakin minulle tuttavuuden tekeminen on huomattavasti hankalampaa, jos se itse tutustuminen on kaiken keskiössä.
Mitätön profiili on varmasti yksinkertaisin asia pilata mahdollisuutensa nettideittailussa. Jos on kirjoitustaitoja, mahdollisuuksiaan voi parantaa merkittävästi käyttämällä hieman aikaa ja aivojaan. Kuvattomiin ilmoituksiin myös harvemmin vastaillaan, että vaikka se
sisäinen kauneus olisikin kaiken a ja o, kyllä sitä haluaa tietää miltä toinen näyttää jo ihan senkin takia että tietää että toinen on varmasti se joksi itseään väittää. Itse arastelen jo pelkän oman oikean nimeni käyttöä netissä saati kuvan antamista. Ulkonäön perusteella tuskin pelkoon on mitään aihetta, mutta kuten sanottu - ulkoiseen vaikutelmaan homma tuskin koskaan kaatuisi, varsinkin kun itse ei ole mitenkään kovin ronkeli toisen ulkonäön suhteen vaan pitää ihan suurinta osaa ikäisistään viehättävinä. Kaltaistaan seuraa tuntuu vain olevan hyvin vaikea löytää, jos sattuu kuulumaan eräänlaiseen vähemmistöön kuten me täällä. Onhan tämä tietysti ihan matemaattisestikin ymmärrettävää: kun mahdollisia ehdokkaita on enemmän, seuraakin irtoaa helpommin.
Mutta tuo on myös ihan totta, että deittipalstoilla on niin paljon miehiä enemmän että on aikamoinen mahdottomuus erottua sieltä kuuluisasta massasta. Ja kun ottaa huomioon, että näille harvoille naisille sataa varmasti viestejä enemmän kuin ehtivät lukea, peli on melko toivotonta. Siksi en itse pidä tätäkään mitenkään kovin ruusuisena vaihtoehtona.
Försti kirjoitti:Toivon, että se oikea tulisi vain vastaan joskus. Olen kuitenkin hyvin skeptinen tuota ajattelumallia kohtaan. Se nimittäin perustuu juurikin ekstroverttimailmaan jossa uusien ihmisten tapaaminen on paljon helpompaa ja tapahtuu useammin (esim. harrastusten, bileiden ja työn kautta). Introverttinä en juurikaan harrasta mitään missä tapaa uusia ihmisiä ja työn puolestakin en tapaa ketään uusia ihmisiä edes viikoittain. Baarit ja yökerhot ovat lähinnä ahdistavia paikkoja, en voi käydä niissä, varsinkaan yksin.
Ajattelen asiaa siten, että ominaisuudet ihmisissä ovat kertoimia ja ihmismäärä mitä X-ajassa tapaa on kerrottava luku. Jos ei tapaa uusia ihmisiä yhtään, ei ole mitään väliä miten täydellinen tai epätäydellinen on, koska lopputulos on kuitenkin nolla. Jotta vois joskus tavata sen oikean, pitäisi tehdä elämässä jotain jonka kautta tapaa uusia ihmisiä. Aloittaa vaikka uusia harrastuksia. Noilla omilla valinnoilla tuota kerrottavaa lukua saa ylöspäin ja siten mahiksia parannettua. Nettideittailu on tietenkin se yksi, jos ei muuta keksi.
Skeptinen olen minäkin. Ekstrovertin on niin helppo muodostaa ihmissuhteita ja kohdata seuralaisia, kun uusiin ihmisiin tutustuu lähes tauotta. Ystävien, perheen, sukulaisten, työ- ja harrastuskavereiden, hyvän päivän tuttujen kautta - jopa lenkillä tai kauppareissulla. Kun sitten taas miettii tätä omaa tilannettaan ja historiaansa, on käytännössä mennyt samoilla sosiaalisilla kontakteilla jo viimeiset 10 vuotta - jotka siis laskettavissa helposti kahden käden sormilla. Yhtäkään ihmistä ei ole ilmestynyt elämääni lisää - jotkut ovat vain hetken käyneet opiskelujen tai työharjoittelujen kautta, ei muuta.
Minulla ei siis tavallaan ole ongelmana uusiin ihmisiin tutustuminen esimerkiksi opiskellessa/töissä kaveruuden merkeissä: olen ystävällinen, osaan käyttäytyä ja keskustella ja tykkään jutella minulle tärkeistä asioista ja avata keskustelun puhumalla vaikka koulusta, uutisista tai säästä --> tuttuja ja "kavereita" muodostuu. Mutta siihen se sitten jääkin - ja alkanut "kaveruus" kuihtuu pikkuhiljaa pois. En ole tumpelo, osaan toimia ja olla ihmisten parissa - minulla on myös suhteellisen hyvät sosiaaliset taidot, vaikka en kovin sosiaalinen olekaan. En kuitenkaan ole myöskään mikään täysi erakko: hiljainen, harkitsevainen ja omaperäinen kuvaa parhaiten. En vain ilmeisesti herätä kenessäkään tarpeeksi mielenkiintoa, että kukaan haluaisi olla ystäväni - tai jopa enemmän. Se taas tavallaan osin jopa suuresti ihmetyttää, sillä olen saanut monien kaveruus-/tuttavuussuhteiden alussa kuulla olevani "todella ihana ja huomaavainen sekä tosi hyvä ystävä". Mihin tämä liirum laarum unohtuu jo pahimmillaan muutamassa viikossa? Kyllästyykö toinen (ekstrovertti) jo näin nopeasti ja vaihtaa vain kylmästi ihmistä?
Ei sillä, kun olen viime aikoina oivaltanut tavallaan ainutlaatuiseni - täytyy myöntää, että nykyään aika harva herättää vastapainoksi minussakaan kiinnostusta. Kauan tavoittelin muiden suosiota ja huomiota, mutta sittemmin olen oivaltanut että se on täysin merkityksetöntä - eikä minun todellakaan tarvitse olla kenestäkään kiinnostunut vain sen takia, että muut ihailevat häntä. Ihan vähiten kiinnostaa nämä kaikkien ihailemat sosiaaliset perhoset, joilla ei ole mitään omaa ajatusta vaan jotka ajelehtivat vain virran mukana. Kummasti nämä ovat vuosi vuodelta kuitenkin niitä kaikkien suurimman ihailun kohteita. Ei kuitenkaan minun. Minä arvostan ihmisessä eniten itsenäisyyttä ja älyä, aitoutta ja rohkeutta olla oma (erilainen) itsensä. Sellaista, jolla on tarjota minulle älyllistäkin haastetta esimerkiksi ajatusten, aatteiden, mielipiteiden - tavallaan ehkä luovuudenkin puolelta. Tästä tuleekin mieleen, että ongelma ei itseasiassa ole välttämättä pelkästään minussa, vaan minun ja muiden ihmisten välisessä kommunikoinnissa, joka ei toimi jos ollaan vain liian erilaisia. Suosittelen lähestymään asiaan myös tältä kannalta, sillä parisuhdekin on aina kahden ihmisen välinen asia. Useimmiten ei ole vain minun tai toisen vikoja, ongelma on itse yhteiselossa.
Tämä kuulostaa varmasti menevän seuraa saavan ekstrovertin korvaan melkoiselta ruikutukselta, mutta mieti itse tilannetta jossa kuitenkin yrität kaikkesi päästäksesi elämässäsi eteenpäin mutta tuntuu että asiat vain seisovat paikallaan (tällä osa-alueella). Kuten sanoit, baarit ja bileet ei tule introvertin kohdalla kysymykseen - vihaan kyseisten paikkojen ihmispaljoutta, melua ja hälyä ja ihan jo yleistä tunnelmaakin. Mieluiten kun itse ylipäänsä antaisi aikaansa yhdelle tai korkeintaan kahdelle ihmiselle yhtaikaa eikä ihmismassoille. Harrastukset ja tätä kautta yhteiset mielenkiinnonkohteet ovat varmasti introvertille paras paikka kohdata ihmisiä. Toisena mahdollisuutena heittäsin ehkä työn. Jos vaikka tuurilla kaksi samalla alalla viihtyvää ihmistä kohtaisi samassa paikassa. Tietysti jos on erittäin mies-/naisvaltainen ala on vaikeampaa, mutta ei kuitenkaan mahdotonta.
Aikamoista arpapeliä tämä loppupeleissä kyllä on. Helpompaa varmasti ekstrovertille senkin suhteen, että he eivät välttämättä hae niin syvällisiä seurustelusuhteita kuin introvertti. Toisen, sielunkumppanin kohtaaminen onkin sitten jo ihan eri juttu.
[quote="Försti"]Itelläki vähän sama fiilis nettideittailusta. Ensinäkin pitäis osata ottaa itestään myyviä kuvia (ei välttämättä tarvi olla mikään komistus, pitää ennemminki osata pukeutua hyvin, olla siisti ja ottaa hyvä kokonaiskuva itsestään). Toiseksi pitäs osata tehdä jonkin sortin myyvä teksti itestään. Ei riitä että kertoo vaan jotain positiivisia juttuja itestään vaan tekstin pitäs olla varmaan viel jotenkin kepeästi huumorintajuinen ja sujuva. Lopuksi ensimmäistä kontaktia vastakkaiseen osapuoleen tehdessä pitäisi osata tehdä hyvä avaus.[/quote]
Juurikin näin. Ja sitten sen täydellisen myyvän tekstin pitäisi vielä erota niistä tuhansista muista profiileista, jotka käyttävät samoja termejä ja adjektiiveja. Suhteellisen moni kuitenkin osaa kirjoittaa sujuvasti ja huomiota herättävästi. Esittelytekstin pitäisi siis myös olla persoonallinen ja uniikki, jotta se jäisi mieleen ja menisi ehkä mahdollisesti joissain universumin aikajatkumossa muiden ohi jonkin ihmisen silmissä. Kysymyksessä on melkoinen sattumien summa ja vaatii monien asioiden osumista kohdalleen ja etenkin tuon avauksen suhteen - juuri niitä sanavalmiin supliikkimiehen taitoja. Sanotaan, että ensivaikutelmaa on hyvin vaikea unohtaa. Itsekin allekirjoitan tämän, se säilyy pitkään joten sen tulisi olla positiivinen. Ainakin omalla kohdalla ensinäkemykseni jostakusta on 95% tapauksista osoittautunut oikeaksi.
[quote="Försti"]Koko homma tuntuu hullulta, mutta jos ajattelee hommaa vastakkaiselta puolelta niin siitä löytää vähän järkeä. Jos joltain tuntemattomalta tulee yhtäkkiä viestiä jossa pyydetään tapaamaan niin mitä teemme ensiksi? Haluamme tietenkin tietää mahdollisimman paljon tuosta tyypistä. Jos profiili on huonosti kirjoitettu, tyhjä, epäillyttävä tai avausviesti hätäisesti kirjoitettu niin uskallammeko tavata tuota ihmistä? En ite ainakaa, voi olla ties mikä hullu. Muutenkin haluaisin tavata kaltaistani seuraa ja en tiedä tuosta mitään (kuviteltu skenaario). Lisäksi vielä kynnys uuden täysin tuntemattoman ihmisen tapaamiseen on monella varmasti suuri. Jos se ihminen ei mitenkään herätä mielenkiintoa niin miksi vaivautua. Sillä lopulta tullaan siihen, että pitää panostaa omaan profiiliin ja viestintään. Harmiksi kuitenkin pistää se, että tarjonta on todella suppeaa, ainakin täällä Oulussapäin. Tuntuu vain epätoivoiselta saada nettideittiä niistä muutamasta ikäluokkani naisesta joiden perään kuolaa ties kuinka moni.
IRL tätä prosessia ei tarvi tehdä, koska kasvotusten luottamus syntyy helpommin ja ensitapaamisen jännityskynnys on jo rikottu (esim. työn, harrastuksen tai koulun kautta).[/quote]
Totta joka sana. Siksi en itse innostukaan varsinaisesti mistään nettideittalusta, vaan pyrin luomaan ihmissuhteita (miksikä ne sitten lopulta kehittyvätkään) netissä jonkin yhteisen aiheen, kiinnostuksen kohteen tai harrastuksen merkeissä. Tällöin on jo ainakin yksi aihe, jolla murtaa jää ja jonka kautta keskustelua voi viedä muillekin osa-alueille. Sama juttu vaikkapa työelämän puolella: on huomattavasti helpompaa ottaa toiseen ihmiseen kontaktia, kun se voi tehdä työn ohessa - ihan vaan vaikka työasioiden merkeissä. Ainakin minulle tuttavuuden tekeminen on huomattavasti hankalampaa, jos se itse tutustuminen on kaiken keskiössä.
Mitätön profiili on varmasti yksinkertaisin asia pilata mahdollisuutensa nettideittailussa. Jos on kirjoitustaitoja, mahdollisuuksiaan voi parantaa merkittävästi käyttämällä hieman aikaa ja aivojaan. Kuvattomiin ilmoituksiin myös harvemmin vastaillaan, että vaikka se [i]sisäinen kauneus[/i] olisikin kaiken a ja o, kyllä sitä haluaa tietää miltä toinen näyttää jo ihan senkin takia että tietää että toinen on varmasti se joksi itseään väittää. Itse arastelen jo pelkän oman oikean nimeni käyttöä netissä saati kuvan antamista. Ulkonäön perusteella tuskin pelkoon on mitään aihetta, mutta kuten sanottu - ulkoiseen vaikutelmaan homma tuskin koskaan kaatuisi, varsinkin kun itse ei ole mitenkään kovin ronkeli toisen ulkonäön suhteen vaan pitää ihan suurinta osaa ikäisistään viehättävinä. Kaltaistaan seuraa tuntuu vain olevan hyvin vaikea löytää, jos sattuu kuulumaan eräänlaiseen vähemmistöön kuten me täällä. Onhan tämä tietysti ihan matemaattisestikin ymmärrettävää: kun mahdollisia ehdokkaita on enemmän, seuraakin irtoaa helpommin.
Mutta tuo on myös ihan totta, että deittipalstoilla on niin paljon miehiä enemmän että on aikamoinen mahdottomuus erottua sieltä kuuluisasta massasta. Ja kun ottaa huomioon, että näille harvoille naisille sataa varmasti viestejä enemmän kuin ehtivät lukea, peli on melko toivotonta. Siksi en itse pidä tätäkään mitenkään kovin ruusuisena vaihtoehtona.
[quote="Försti"]Toivon, että se oikea tulisi vain vastaan joskus. Olen kuitenkin hyvin skeptinen tuota ajattelumallia kohtaan. Se nimittäin perustuu juurikin ekstroverttimailmaan jossa uusien ihmisten tapaaminen on paljon helpompaa ja tapahtuu useammin (esim. harrastusten, bileiden ja työn kautta). Introverttinä en juurikaan harrasta mitään missä tapaa uusia ihmisiä ja työn puolestakin en tapaa ketään uusia ihmisiä edes viikoittain. Baarit ja yökerhot ovat lähinnä ahdistavia paikkoja, en voi käydä niissä, varsinkaan yksin.
Ajattelen asiaa siten, että ominaisuudet ihmisissä ovat kertoimia ja ihmismäärä mitä X-ajassa tapaa on kerrottava luku. Jos ei tapaa uusia ihmisiä yhtään, ei ole mitään väliä miten täydellinen tai epätäydellinen on, koska lopputulos on kuitenkin nolla. Jotta vois joskus tavata sen oikean, pitäisi tehdä elämässä jotain jonka kautta tapaa uusia ihmisiä. Aloittaa vaikka uusia harrastuksia. Noilla omilla valinnoilla tuota kerrottavaa lukua saa ylöspäin ja siten mahiksia parannettua. Nettideittailu on tietenkin se yksi, jos ei muuta keksi.[/quote]
Skeptinen olen minäkin. Ekstrovertin on niin helppo muodostaa ihmissuhteita ja kohdata seuralaisia, kun uusiin ihmisiin tutustuu lähes tauotta. Ystävien, perheen, sukulaisten, työ- ja harrastuskavereiden, hyvän päivän tuttujen kautta - jopa lenkillä tai kauppareissulla. Kun sitten taas miettii tätä omaa tilannettaan ja historiaansa, on käytännössä mennyt samoilla sosiaalisilla kontakteilla jo viimeiset 10 vuotta - jotka siis laskettavissa helposti kahden käden sormilla. Yhtäkään ihmistä ei ole ilmestynyt elämääni lisää - jotkut ovat vain hetken käyneet opiskelujen tai työharjoittelujen kautta, ei muuta.
Minulla ei siis tavallaan ole ongelmana uusiin ihmisiin tutustuminen esimerkiksi opiskellessa/töissä kaveruuden merkeissä: olen ystävällinen, osaan käyttäytyä ja keskustella ja tykkään jutella minulle tärkeistä asioista ja avata keskustelun puhumalla vaikka koulusta, uutisista tai säästä --> tuttuja ja "kavereita" muodostuu. Mutta siihen se sitten jääkin - ja alkanut "kaveruus" kuihtuu pikkuhiljaa pois. En ole tumpelo, osaan toimia ja olla ihmisten parissa - minulla on myös suhteellisen hyvät sosiaaliset taidot, vaikka en kovin sosiaalinen olekaan. En kuitenkaan ole myöskään mikään täysi erakko: hiljainen, harkitsevainen ja omaperäinen kuvaa parhaiten. En vain ilmeisesti herätä kenessäkään tarpeeksi mielenkiintoa, että kukaan haluaisi olla ystäväni - tai jopa enemmän. Se taas tavallaan osin jopa suuresti ihmetyttää, sillä olen saanut monien kaveruus-/tuttavuussuhteiden alussa kuulla olevani "todella ihana ja huomaavainen sekä tosi hyvä ystävä". Mihin tämä liirum laarum unohtuu jo pahimmillaan muutamassa viikossa? Kyllästyykö toinen (ekstrovertti) jo näin nopeasti ja vaihtaa vain kylmästi ihmistä?
Ei sillä, kun olen viime aikoina oivaltanut tavallaan ainutlaatuiseni - täytyy myöntää, että nykyään aika harva herättää vastapainoksi minussakaan kiinnostusta. Kauan tavoittelin muiden suosiota ja huomiota, mutta sittemmin olen oivaltanut että se on täysin merkityksetöntä - eikä minun todellakaan tarvitse olla kenestäkään kiinnostunut vain sen takia, että muut ihailevat häntä. Ihan vähiten kiinnostaa nämä kaikkien ihailemat sosiaaliset perhoset, joilla ei ole mitään omaa ajatusta vaan jotka ajelehtivat vain virran mukana. Kummasti nämä ovat vuosi vuodelta kuitenkin niitä kaikkien suurimman ihailun kohteita. Ei kuitenkaan minun. Minä arvostan ihmisessä eniten itsenäisyyttä ja älyä, aitoutta ja rohkeutta olla oma (erilainen) itsensä. Sellaista, jolla on tarjota minulle älyllistäkin haastetta esimerkiksi ajatusten, aatteiden, mielipiteiden - tavallaan ehkä luovuudenkin puolelta. Tästä tuleekin mieleen, että ongelma ei itseasiassa ole välttämättä pelkästään minussa, vaan minun ja muiden ihmisten välisessä kommunikoinnissa, joka ei toimi jos ollaan vain liian erilaisia. Suosittelen lähestymään asiaan myös tältä kannalta, sillä parisuhdekin on aina kahden ihmisen välinen asia. Useimmiten ei ole vain minun tai toisen vikoja, ongelma on itse yhteiselossa.
Tämä kuulostaa varmasti menevän seuraa saavan ekstrovertin korvaan melkoiselta ruikutukselta, mutta mieti itse tilannetta jossa kuitenkin yrität kaikkesi päästäksesi elämässäsi eteenpäin mutta tuntuu että asiat vain seisovat paikallaan (tällä osa-alueella). Kuten sanoit, baarit ja bileet ei tule introvertin kohdalla kysymykseen - vihaan kyseisten paikkojen ihmispaljoutta, melua ja hälyä ja ihan jo yleistä tunnelmaakin. Mieluiten kun itse ylipäänsä antaisi aikaansa yhdelle tai korkeintaan kahdelle ihmiselle yhtaikaa eikä ihmismassoille. Harrastukset ja tätä kautta yhteiset mielenkiinnonkohteet ovat varmasti introvertille paras paikka kohdata ihmisiä. Toisena mahdollisuutena heittäsin ehkä työn. Jos vaikka tuurilla kaksi samalla alalla viihtyvää ihmistä kohtaisi samassa paikassa. Tietysti jos on erittäin mies-/naisvaltainen ala on vaikeampaa, mutta ei kuitenkaan mahdotonta.
Aikamoista arpapeliä tämä loppupeleissä kyllä on. Helpompaa varmasti ekstrovertille senkin suhteen, että he eivät välttämättä hae niin syvällisiä seurustelusuhteita kuin introvertti. Toisen, sielunkumppanin kohtaaminen onkin sitten jo ihan eri juttu.