Kirjoittaja tuulintunen » 19.10.2016 20:12
Koen että kiltteys on suuri hyve ja toivottu ominaisuus jokaiselle. Kiltteyshän näkyy käytännössä kanssakäydessä muiden ihmisten kanssa, ja eikös silloin ole pelkästään suotavaa olla ystävällinen, auttavainen, empaattinen ja muut huomioon ottava, kiltti? Sitten on liika kiltteys, se ei ole hyväksi kenellekään, varsinkaan liian kiltille itselleen. Sehän on sellaista sanomatonta miellyttämisenhalua, kyvyttömyyttä sanoa "ei", muiden tarpeiden viemistä omien edelle ja sen sellaista. Vaikka jokainen elää oman elämänsä pääroolia, ei se liian kilttinä elämäänsä elävänä aina tunnu siltä.
Olen tunnistanut ja minussa on tunnistettu liiallista kiltteyttä, nykyään olen kuitenkin menossa asian suhteen parempaan päin. Tiedän, ettei liiasta kiltteydestä seuraa mitään hyvää, se on täysin tarpeetonta ja uuvuttavaa. Jos on tottunut miellyttämään ja sanomaan aina joo, niin tuntuu kuin olisi lähes ilkeä jos joskus vaikka kieltäytyy jostain. Olen kyllä tiennyt jo pitkään, että ainainen myöntyminen ja muille mieliksi oleminen on tyhmää ja varmaan ärsyttävääkin. Liiallinen kiltteys on varmaan kohdallani ollut myös osa ujouttani. Olen iän ja elämänkokemuksen myötä päässyt enemmän ulos kuorestani ja tullut rohkeammaksi, siinä samalla myös kiltteys on muuttunut järkevämpään muotoon, tosin olen kyllä pyrkinyt siitä myös tietoisesti ja aktiivisesti eroon. Mulla on myös ollut välillä lievä vihasuhde tähän kiltteys-käsitteeseen. Se tuntui ihan väärältä ja ei-toivotulta ominaisuudelta pärjätäkseen tässä yhteiskunnassa. En enää todellakaan ajattele noin, olen tajunnut, että kiltteys on hyväksi itselle ja kanssaihmisille, silloin kun se ei mene yli.
Koen että kiltteys on suuri hyve ja toivottu ominaisuus jokaiselle. Kiltteyshän näkyy käytännössä kanssakäydessä muiden ihmisten kanssa, ja eikös silloin ole pelkästään suotavaa olla ystävällinen, auttavainen, empaattinen ja muut huomioon ottava, kiltti? Sitten on liika kiltteys, se ei ole hyväksi kenellekään, varsinkaan liian kiltille itselleen. Sehän on sellaista sanomatonta miellyttämisenhalua, kyvyttömyyttä sanoa "ei", muiden tarpeiden viemistä omien edelle ja sen sellaista. Vaikka jokainen elää oman elämänsä pääroolia, ei se liian kilttinä elämäänsä elävänä aina tunnu siltä.
Olen tunnistanut ja minussa on tunnistettu liiallista kiltteyttä, nykyään olen kuitenkin menossa asian suhteen parempaan päin. Tiedän, ettei liiasta kiltteydestä seuraa mitään hyvää, se on täysin tarpeetonta ja uuvuttavaa. Jos on tottunut miellyttämään ja sanomaan aina joo, niin tuntuu kuin olisi lähes ilkeä jos joskus vaikka kieltäytyy jostain. Olen kyllä tiennyt jo pitkään, että ainainen myöntyminen ja muille mieliksi oleminen on tyhmää ja varmaan ärsyttävääkin. Liiallinen kiltteys on varmaan kohdallani ollut myös osa ujouttani. Olen iän ja elämänkokemuksen myötä päässyt enemmän ulos kuorestani ja tullut rohkeammaksi, siinä samalla myös kiltteys on muuttunut järkevämpään muotoon, tosin olen kyllä pyrkinyt siitä myös tietoisesti ja aktiivisesti eroon. Mulla on myös ollut välillä lievä vihasuhde tähän kiltteys-käsitteeseen. Se tuntui ihan väärältä ja ei-toivotulta ominaisuudelta pärjätäkseen tässä yhteiskunnassa. En enää todellakaan ajattele noin, olen tajunnut, että kiltteys on hyväksi itselle ja kanssaihmisille, silloin kun se ei mene yli.